maanantai 5. elokuuta 2013

63.

Se on nyt takanapäin - nimittäin Norjan reissu! Mulla jäi tooosi hyvät fiilikset matkasta; tälläisiä reissuja sais olla enemmänkin!
Aattelin tehdä teille tuosta reissusta muutaman postauksen, sillä kameran muistikortille on kertynyt sieltä "muutama" kuva.. :-D Mua jäi harmittamaan se, että tilasin mulle kameraan vara-akun, mutta eipä se sinne kerinnytkään..onneksi selvisin kuitenkin tuolla yhdellä akulla!

Matka alkoi sillä, kun minä ja Johanna lähdettiin Seinäjoelta junalla Tampereelle. Tampereella me käveltiin rautatieasemalta linja-autoasemalle. Kyllä siinä vähän meinas hiki tulla, kun rehas kaikki tavarat ainakin +25asteen helteessä ylämäkeä pitkin noin puoli kilometriä..Hypättiin sitten linkkaan ja matka jatkui kohti Turkua porukalla. Turussa me noustiin laivaan ja vietettiin siellä yö. Tukholmaan päästin seuraavana päivänä, josta lähdettiin linkalla Ruotsin poikki Norjaan.
aamupala laivalla <3



Matka meni hyvin ja yllättävän nopeasti. Pysähdyttii muutaman kerran tauolle ja syömään. Voi että kun olikin hyvää toi Burger Kingin ruoka!

Norjaan päästyämme käytiin maisemia katselemassa, pelattiin uunoa ja korttia ja sit mentiinkin jo nukkumaan. Mä olin ekana menossa nukkumaan, vaikka mä taisin olla tyyliin ainut joka nukku linkas melki koko matkan...:D hups
Pelattiin sitten norjalaisia ja ruotsalaisia vastaan lentopalloa melkein koko viikko. Voi että, kun oli kiva pelata rennossa porukassa lenttistä, ilman mitään paineita paremmuudesta, sillä jokainen meistä oli yhtä huono :-D

Tässä nyt jotakin juttua matkasta, kerron itse Norjasta ja reissusta enemmän, kun saan kuvat perattua ja muokattua :)

4 kommenttia:

  1. aika paska kunto jos ei jaksa kävellä 500m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks mua pisti naurattamaan kommenttisi anonyymi :-D

      Mutta siis, kyllä, omaan myös huonon kunnon, mutta tuon lauseen tarkoituksena oli samaistuttaa tekstiä lukeva meidän tilanteeseen; PAINAVAT laukut, helle ja ylämäki = ei kovin hyvä yhdistelmä :D

      Poista
  2. Vittu ooks muka joku asiallinen ku puhut noi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis vittu oon niin asiallinen ku olla ja voi..puhun miten? :-D

      Poista