perjantai 7. maaliskuuta 2014

106.

Jatkan vielä näitä Turkin postauksia ainakin tämän postauksen verran :-D sain toki muilta reissulla olleilta kuvia käyttööni, joten voi olla, että muutama kuva tullaan vielä täällä blogissa Turkista reissusta.

Kolmantena päivänä me oltiin pällistelemässä vesiputouksilla. Ei voi muuta sanoa, kuin että tuolla oli kyllä älyttömän upeaa!

Tuolla meitä vastassa oli ihan älyttömän söpö papukaija :-D mä olisin voinut ottaa sen vaikka itelle tuliaiseksi.
Vesiputous-reissun jälkeen suunnattiin piknikille puistoon, jonka jälkeen käytiin vielä raunioilla katselemassa. Illalla meillä oli vuorossa illallinen hotellilla.


Neljäntenä päivänä oltiin tutustumassa Vanhaan kaupunkiin ja illalla meillä oli taas illallinen hotellilla. Tuo vanha kaupunki oli kyllä näkemisen arvoinen paikka!


Viidentenä päivänä me oltiin vaan rannalla drinkeillä sekä lähdettiin siitä sitten porukalla veneilemään rantaa pitkin. Venereissun tarkoituksena oli nähdä vesiputous sekä viettää yhteistä aikaa.
 Veneessä meillä oli aivan ylirento tunnelma, kaikki vain tanssi ja nauroi ihan hirveästi.


En voi tähän loppuun muuta kuin todeta, että tää oli kyllä ihan älyttömän ihana reissu. Meiän porukka oli ihan mahtava ja kaikki tuli loistavasti toimeen. Voisin lähtee tuonne takaisin vaikka heti. Kiitos

4 kommenttia:

  1. Kateellisuuttani ei voi sanoin kuvailla... :D näyttää todella upealta ♡

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, niimpä :-D Tuolla oli kyllä ihan älyttömän upeaa♡

      Poista
  2. Oj rakastan matkapostauksia<3 Selasin aiemmatkin Turkin postauksesi läpi ja hyvältä reissulta vaikutti:) Vesiputoukset aivan upeat! Matkakuumeeni vain nousee nousemistaan::D

    http://myunstoppablelifestyle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Noi vesiputoukset ja ylipäätään, koko Turkin reissu, oli oikein upea <3 Ja matkakuume nousee täälläkin...:-D

      Poista